Pelillisyys oppimisessa

22.1 järjestetyllä luennolla tutustuimme erilaisten pelien oppimisympäristöihin Sari Yrjänäisen ”valopeli” – esittelyn kautta. Mielenkiintoinen aihe jakoi luentosalin ja ryhmämme mielipiteet hyvin monella tavalla: itse valopeli vaikutti osiltaan epäkäytännölliseltä ja toisaalta erilaisten pelien yleinen hyöty ei ole aina itsestäänselvyys opetuksessa. Yrjänäisen valopeli olikin mielenkiintoinen valo- ja ääniefekti kokonaisuus, joka toi liikuntatunnille pelillisen elementin lisäksi tarinan, äänen ja seikkailun maailman. Esittelyn ja Yrjänäisen artikkelin perusteella voisi sanoa valopelin olleen lapsia motivoiva ja innostava kokemus. Erityisesti liikunnan tunnille suunniteltu valopeli ajoi näin ollen valopelille tietoisesti suunniteltuja ”hyvän liikunnan opetuksen” tavoitteita ja laitetta testanneiden opettajien ajatuksia liikunnan positiivisista arvolähtökohdista. Laite ei ollut oppilaita tai opettajaa passivoiva väline, vaan aktiiviseen tekemiseen pyrkivä kokonaisuus.

Tästä kaikesta huolimatta luentosalin eri opiskelijat löysivät laitteesta paljon kritiikin aihetta, joista pääosa liittyi laitteen epäkäytännöllisyyteen: valopelin hinta oli suhteellisen korkea, se ei aina ollut riittävän nopea sekä helppokäyttöinen ja toisaalta se vaikutti liikunnallisuudeltaan ns. kevyelle kokemukselle. Yrjänäinen toteaa toki itsekin artikkelissaan, ettei valopelin tarkoituskaan ole korvata liikunnan koko opetusta vaan antaa mahdollisuuksia toisenlaiseen oppimisympäristöön ja opetukseen. Tässä suhteessa valopeli oli kaikessa epäkäytännöllisyydessään mielenkiintoinen esimerkki ja se herätti paljon ajatuksia opiskelijoissa itse luennon pääteemasta, eli millaisia mahdollisuuksia erilaiset pelit tarjoavat oppimiselle?

Oppimisen pelillisyydestä puhuttaessa ajattelee helposti pelien tarkoittavan vain virtuaalisia oppimispelejä, joihin liittyy aina tietyt negatiiviset ennakko-oletukset. Videopelien ja virtuaalisten oppimisympäristöjen käyttäminen on lisääntynyt huomattavasti viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja se on kulkenut käsi kädessä myös erilaisten peli-terveyskeskustelun kanssa. Yhä edelleen voimme lukea mediasta videopelien haittavaikutuksista sekä lasten- ja nuorten liikapelaamisesta. Krokfors ym. (2014) toteavat kuitenkin artikkelissaan, kuinka oppimispelit käsittävät oikeastaan kaikki erilaiset leikit, lautapelit, pallopelit, virtuaalipelit yms. pelikokonaisuudet joissa oppiminen on läsnä. Näin ollen oppimispelit ovat olleet osa opetusta iät ja ajat, jolloin on mielestämme oikeutettua huomioida myös virtuaalisten oppimispelien mahdollisuudet opetuksessa. Virtuaalisuus ja älylaitteet kun ovat osa nykypäivän lasten arkea.

Pohdimme kuitenkin sitä, miten erilaisista peleistä saa opetukselle mielekästä ja tavoitteiden kannalta järkevää? Mitkä tekijät mahdollistavat oppimisen ja opetuksen käytännöllisyyden? Näiden kysymysten kannalta Yrjänäisen esittelemä valopeli täytti mielestämme vain tietyt kriteerit. Tarkastelimme pelitieto.net sivuston kannanottoa oppimispeleistä, sekä sen kautta myös Funbrain –sivuston pienpelejä. Yleinen havainto oli, kuinka valtaosa peleistä vaikutti keskittyvän äidinkielen ja matematiikan, sekä erilaisten aistiärsykkeiden ja reaktioiden kehittämiseen. Tästä muistamme myös oman kouluaikamme alkukantaiset oppimispelit, jotka perustuivat pelkästään eri kustantajien tuottamiin äidinkielen ja matematiikan tehtäviin. Nykyinen pelitarjonta eroaa kymmenen vuoden takaisesta pelitarjonnasta visuaalisuudessaan ja monipuolisuudessaan. Pelitieto.net –sivusto toteaa myös mielestämme mielenkiintoisesti, kuinka oppilaat itse asiassa oppivat myös erilaisten viihdepelien, kuten Sims-, Civilization-, Minecraft- ja SimCity –pelien kautta. Näissä peleissä oppiminen ei ole päätarkoitus vaan sivutuote.

Oppimispelit ovat siis oikeastaan läsnä lasten arjessa videopeleistä riippuen. Pelien ”oppimiskelpoisuus” riippuu mielestämme paitsi itse pelin järkevyydestä myös opettajan roolista sekä oppilaiden vuorovaikutuksesta. Tätä mieltä oli myös Krokfors ym. (2014) artikkelissaan. Erilaiset oppimispelit perustuvat yhä useammin erilaisille pedagogisille lähtökohdille, ja hyvin usein niissä korostetaan konstruktivistisia ja sosiokulttuurisia lähtökohtia. Ns. ”maallikon kielellä” oppimispeleissä arvostetaan vuorovaikutusta, oppilaslähtöisyyttä ja mahdollisuutta kehittää itseään. Näissä tavoitteissa opettajan kyky ohjata ja opastaa on äärimmäisen tärkeää, kuten Yrjänäinen totesi myös valopelin osalta.

Palaten luennolla esitettyyn valopeliin: teknologiaa hyödyntävät pelit ja leikit eivät tuo yksiselitteisiä ratkaisuja ja itsestään selviä malleja opetukseen. Ne tuovat kuitenkin monipuolisia mahdollisuuksia opetukseen, jotka parhaimmillaan motivoivat ja tarjoavat elämyksiä oppilaalle, miksei myös opettajalle. Oleellista lienee se, että opettaja toimii pelien kanssa ns. järkevän pedagogisesti. Oppimispelejä ei saa missään nimessä tyrmätä, päinvastoin. Ne tarjoavat paljon hyvää, mutta pieni kritiikki mahdollistaa pelien kehittymisen.